Kova kunto huippujääkiekkoilijan menestyksen perusta

Rasmus Ristolainen

Buffalo Sabres varasi Rasmus Ristolaisen vuden 2013 varaustilaisuudessa ensimmäisen kierroksen kahdeksantena pelaajana.

Rasmus Ristolainen (s. 27. lokakuuta 1994 Turku) on TPS-lähtöinen jääkiekkopuolustaja, joka pelaa NHL-joukkue Buffalo Sabresin organisaatiossa. Ristolainen kuuluu ikäluokkansa lupaavimpiin pelaajiin koko maailmassa. Hän teki ratkaisumaalin Suomen voittaessa kultaa nuorten maailmanmestaruuskisoissa 2014. Tänään suomalainen ei ainoastaan pelaa illasta toiseen vastustajan ykkösketjua vastaan, vaan tekee sen tavalla, joka saa kaikkien urheilua seuraavien huomion.

– Viime kaudesta on menty eteenpäin. Perustaso on aika korkealla tällä hetkellä, mutta parannettavaakin on. Itseään pitää haastaa jatkuvasti lisää, Ristolainen kertoo.

Mainittakoon, että nyt puhutaan 21-vuotiaasta pelaajasta, joka on vasta uransa alussa. Nuori mies tekee puolustajaksi huikeaa vauhtia myös tehopisteitä.

– En mieti pisteitä yhtään, en ole ikinä miettinyt. Lasken vain voittoja. Haluan voittaa ja puolustaa hyvin. Pelaan koko ajan vastustajan ykköskenttää vastaan ja tärkeämpää on, että ne saavat vähän paikkoja, Ristolainen sanoo.

– Olen saanut nyt toimitettua enemmän kiekkoja maalille ja sitä kautta enemmän laukauksia. Joukkueenakin ollaan saatu enemmän hyökkäysalueaikaa ja tilanteita. Välillä riittää, kun heittää kiekon pojille, niin ne tekee pari hienoa juttua ja maalin, Ristolainen selittää tehojen kasvua.

Haasteet vievät huipulle

Isokokoisen Ristolaisen vahvuuksiin kuuluvat rohkeus, rauhallisuus, laukaus, alivoimapelaaminen, fysiikka, monipuolisuus, luistelu ja pelinavaaminen. Pelityyliltään hän on ns. all around -puolustaja, joka taitaa sekä kiekollisen, fyysisen että peruspelaamisen. NHL:n parhaita vastaan pelaaminen vaihdosta toiseen on kehittänyt Ristolaista hurjasti.

– Pidän haasteista, eikä paljon suurempaa haastetta tässä liigassa voi saada. Joka tilanteessa pitää olla hereillä ja jokainen kamppailu merkitsee. Jos menetät kiekon, kaveri tekee tulosta aika nopeasti, Ristolainen avaa asetelmaa.

Tammikuussa 2013 NHL:n kykyjenetsijäpalvelu listasi Ristolaisen Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelaavista kenttäpelaajista kolmanneksi NHL:n varaustilaisuuteen. Buffalo Sabres varasi miehen ensimmäisen kierroksen kahdeksantena pelaajana. Saman vuoden heinäkuussa Ristolainen teki Buffalo Sabresin kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen. Syksyllä harjoitusleirin päätteeksi puolustaja sai paikan Buffalo Sabresin kokoonpanosta.

Ammattimaisuus ja kova halu kehittyä näkyvät kaikessa mitä Ristolainen tekee. Tätä kuvaa myös tapa jatkuvasti perehtyä vastustajien pelityyliin.

– Tiesin varmaan jokaisen pelaajan ennen kuin edes tulin NHL:ään. On tärkeää tiedostaa, ketä vastaan pelaa – se helpottaa peliä todella paljon.

Kaiken perustana kova peruskunto

Vahva perusta kaikelle on kovin mahdollinen fyysinen kunto. Sitä Ristolainen työstää peleissä, harjoittelussa ja päivittäisessä ravinnossa. Tavoitteet ovat huipulla, kovimmassa kahdessa prosentissa.

– On ollut tosi helppo pelata. Vaikka peräkkäisinä päivinä pelaa sen 25 minuuttia, ei väsytä yhtään. Olen palautunut peleistä hyvin ja ollut tosi tuoreena koko ajan. Ei ole minkäänlaista väsymystä, Ristolainen myöntää.

– Olen käyttänyt kesästä alkaen BioCare-tuotteita. Niistä on tässä ollut hyötyä. Kaikki näkevät tuloksista ja vauhdista kaukalossa, että asiat on hoidettu hyvin, hymyilee Ristolainen.

Rasmus Ristolainen kuuluu BioCare Finland Teamiin. Hän käyttää BioCare-tuotteita. Seuraamme hänen uraansa jatkossakin.