Kuva: Lotta Mustonen

“Kauas on pitkä matka”

Nämä sanat kaikuivat pään sisällä polkiessani Tahkon täysmatkan pyöräreitin loputtomalta tuntuvia mäkiä. Lausahdus kuvastaa hyvin täyden matkan kilpailua, kuten myös omaa suhtautumistani triathloniin.

Kilpailukausi 2018 oli itselleni kolmas triathlonin parissa, samalla ollen myös ensimmäinen tavoitteellinen kilpailukausi. Aloitin triathlonin syksyllä 2015 muuttaessani Tukholmaan opiskelemaan isäni haasteesta; olin pelannut siihen asti SM-tasolla pesäpalloa, pyöräillyt huvikseni muutaman vuoden maantiepyörällä ja uinut kilpaa ollessani vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa, pohjat lajiin olivat siis jo rakennettu ja nyt oli aika kokeilla kaikkia yhdessä. Liityin sattumalta Tukholmassa paikalliseen seuraan, mennessäni ensimmäistä kertaa uimaan, oli altaalla seuran treenit menossa ja hyppäsin radalle ja maksoin jäsenmaksun jo samana iltana. Siitä illasta lähtien triathlon on ollut suuri osa elämääni ja tulee myös jatkossakin olemaan, olen täysin hurahtanut lajin monipuolisuuteen, haastavuuteen ja palkitsevuuteen.

Ensimmäinen kausi (kesä 2016) meni lajiin tutustuessa, kilpailin muutamaan otteeseen. Aloitin helpoimmasta päästä olevalla kisalla, sprinttimatkan SM-kisalla kesäkuun alussa Himoksella, joka sai jatkoa Ironman-organisaation järjestämällä 70.3-matkan kisalla Jönköpingissä Ruotsissa ja kausi päättyi Turun Challenge-kilpailuun. Ensimmäinen kausi oli opettava ja syksyllä palatessani koulun penkille, ajatus lajiin panostamisesta kasvoi.

Aloittaessani kauden 2017 harjoittelun, jäin ensimmäisellä viikolla auton alle ollessani pyörälenkillä, naarmuitta ei tässäkään lajissa siis ole jääty. Selvisin onnettomuudesta kuitenkin säikähdyksellä, tikeillä ja aivotärähdyksellä. Onnettomuus oli pysäyttävä kokemus. Talven 2016-2017 harjoituskausi meni muuten kohtalaisen hyvin ja kesällä 2017 pitkät harjoitteluviikot alkoivat tuottaa tulosta: kesän ajalta parhaimpina saavutuksina olivat Lohjan sprinttimatkan miesten yleisen sarjan 2. sija, sekä oman ikäryhmäni 2. sija Challenge Turku-kilpailussa. Saavutuksista motivoituneena oli aika panostaa lajiin yhä enemmän ja sitä kausi 2017-2018 on todellakin ollut.

Täyden panostuksen aika

Syksyllä 2017 juoksin “huvikseni” maratonin, halusin kokeilla millaiseen vauhtiin pääsen pidemmällä matkalla ja halusin myös saada kokemusta matkalta, sillä ilmoittauduin Tahkolle täyden matkan SM-kisoihin 2018 elokuulle. Kävin syksyllä ravintoterapeutilla ja kävimme läpi ruokavaliotani ja paransimme sitä. Biocaren lohiproteeinituotteet olivat jo tässä vaiheessa osa ravintoani. Suvi Pajunen teki myös minulle triathloniin keskittyvän kuntosaliohjelman, jonka pääpaino oli liikkuvuudessa ja keskivartalon hallinnassa, se on ollut todella hyödyllinen.

Loppuvuodesta 2017 sain hyviä uutisia Triathlonliitolta, minut oli valittu Age-Group-ryhmään, joka mahdollisti heinäkuussa järjestettäviin EM-kilpailuihin osallistumisen. Talvella 2017-2018 harjoitusmääräni pyörivät noin 12-15 h/viikossa, riippuen pitkälti yliopiston lukujärjestyksestä. Pitkien harjoitusten läpivienti talven pimeinä tunteina oli ajoittain haastavaa, mutta myös henkisesti kehittävää ja koen näiden vahvistaneen oleellisesti omaa henkistä jaksamistani. Triathlon on mentaalisesti rankka laji, pitkien harjoitusten ja viikkojen läpivienti itsenäisesti on raskasta, kuten varmasti mikä tahansa muukin yksilölaji.

Keväällä 2018 aloitin myös kandin kirjoittamisen, joka tuli harjoittelun lomassa valmiiksi toukokuussa ja valmistuin kauppatieteiden kandiksi, yksi tavoite oli tässä vaiheessa takana ja sain vihdoin keskittyä vain triathloniin, edes hetkellisesti ennen syksyn maisteriopintojen alkamista. Lähdin huhtikuussa perheeni kanssa Malagaan viikoksi, muille tämä oli puhtaasti rantaloma ja rentoutumiseen tarkoitettu viikko, itselleni kova harjoitusleiri. Viikon aikana harjoittelin noin 20 tuntia, joka itselleni oli jo suuri määrä viikottaisella tasolla.

Palatessamme Espanjasta, oli Suomessa kelit jo sopivasti lämmenneet ja pääsin ulos harjoittelemaan. Viikoittaiset harjoitusmäärät nousivat tässä vaiheessa tasaisesti lähes kahteenkymmeneen tuntiin viikossa. Tässä vaiheessa aloin myös aktivoitumaan yhteistyökuvioista eri organisaatioiden kanssa, joista itse pidin ja joiden tuotteita olin käyttänyt jo pidemmän aikaa. Otin yhteyttä useaan yhtiöön ja lopulta aloitin yhteistyön kolmen eri yrityksen kanssa: BioCarelta erinomaisen palautumisen mahdollistavat lohiproteiinituotteen, Makemove:n Marko auttoi varusteiden kanssa ja Zeropoint kompressiotuotteissa.

Voitto Lahden Ironman-kisassa

2018 kilpailukausi alkoi virallisesti Lohjalla Triathlonfactoryn järjestämässä perusmatkan kilpailussa. Kilpailussa oli mukana muutama Suomen huippunimi ja tiesin täten palkintopallin todennäköisesti jäävän vain haaveeksi, sijoituin kuitenkin neljänneksi. Kilpailu oli itselleni haasteellinen: uinti ei kulkenut normaaliin tapaan, ensimmäiseltä kierrokselta tullessani heikotti ja pyörrytti ja syke hakkasi lähes maksimia. Toiselle kierrokselle otin hieman vauhtia pois ja noustessani vedestä, olo oli jo hieman parempi. Pyöräreitti oli melko mutkainen sekä kumpuileva, sykkeet olivat edelleen pilvissä uinnin jälkeen ja rytmin löytäminen oli haastavaa. Juoksuosuudelle päästessäni alkoivat vatsakrampit, niitä vastaan taistelin ensimmäisen 5 km, kunnes ne alkoivat helpottaa, sopivasti jo kisan loppuessa…

Jäin melko kauaksi omasta tavoiteajastani, olin ajatellut pääseväni alle 2 h 10 min aikaan, vaikka kaikki ei menisikään putkeen, tähän en kuitenkaan päässyt. Olin kilpailun jälkeen pettynyt: tässäkö oli tulos tavoitteellisesta harjoittelusta? Olimme monesti pikkuveljeni kanssa hokeneet lausahdusta yhdestä Rocky – leffasta: “it ain’t about how hard you hit – it’s about how hard you can get hit and keep moving forward.” Huonosta kilpailusta suivaantuneena asetin tähtäimet kohti Lahden Ironman 70.3.-kilpailua.

Lahden kisaa edeltävät viikot menivät harjoittelun osalta nappiin, pitkien pyörä- ja juoksulenkkien pidennys asteittain onnistui ja kilpailua edeltävällä viikolla pyöräilin reippaasti yli 100 kilometrin lenkin hyvillä tehoilla ja juoksin reilusti puolimaratonia pidemmän lenkin, sekin hyvällä vauhdilla. Oma kunto vaikutti hyvältä, henkisesti olin valmis kilpailemaan. Lahdessa järjestettiin siis Suomen ensimmäinen Ironman-organisaation kilpailu kesäkuun lopulla, puolimatkalla uidaan 1,9 km, pyöräillään 90 km ja juostaan lopuksi puolimaraton. Uinnin lähtökarsinassa näin tutun naaman ja juttelimme hetken kilpailusta, päätyen samaan lopputulokseen, ettei sen päivän kelissä (tai reitillä) tulla ennätyksiä rikkomaan. Uinti sujui omalta osaltani rennosti, nousin vedestä hieman yli 30 minuutin jälkeen oman ikäryhmäni kakkosena. Nousin luottavaisin mielin pyöräni päälle tietäen sen olevan vahvuuteni.

Oman ikäryhmäni johtajan selkä tuli vastaan noin 20 km pyöräilyn jälkeen. Pyöräreitti oli haastava, sisältäen muutaman “jyvät akanoista” -erottelevan nousun. Pyörän jälkeen olin oman ikäryhmäni ykkösenä, aikaa seuraavaan oli reilut 10 minuuttia. Tiesin tässä vaiheessa, että mikäli vain kykenen juoksemaan edes lähelle omaa tasoani, olisi voitto lähes varma. Ensimmäinen kymppi meni mukavasti ja ero taakse pysyi 10 minuutin tienoilla. Jälkimmäinen puolikas oli ajoittain haastava, viimeiset pari kilometriä meni euforisissa fiiliksissä kun vihdoin käsitin voittavani oman luokkani. Väittäisin, että minulla oli kilpailun parhaat tukijoukot, yhteensä 5 henkilöä ja heiltä saamani tuki oli kallisarvoista, kiitos siitä. Voittaessani oman ikäryhmäni karsiuduin samalla syyskuussa Etelä-Afrikassa järjestettäviin puolimatkan MM-kisoihin, jouduin kuitenkin luovuttamaan paikkani aikataulujen ja budjetin lyödessä vastaan.

EM-kisat Tartossa – ja oma ennätys

Seuraavana kilpailuna kalenterissa oli Tartossa Virossa järjestettävät perusmatkan EM-kilpailut. Ennakkotietojen mukaan kilpailu tulisi olemaan kova ja reitti nopea, joten ennätyksen tekeminen voisi olla mahdollista. Uinti suoritettiin keskustan läpi virtaavassa joessa, vauhti oli melkoista sillä uimme myötävirtaan. Pyöräreitti oli kohtalaisen nopea, en kuitenkaan jostain syystä saanut tehoja irti jaloista, poljin 40 km matkan samoilla tehoilla kuin muutama viikko aiemmin koko matkan Lahdessa. Juoksuun tultaessa hieman jännitti, miten jalat toimivat pyörän hankaluuksien jälkeen.

Ensimmäiset kilometrit kulkivat helposti alle 4 min/km ja fiilis oli korkella. Noin 7 km kohdalla yhden oman sarjalaisen selkä tuli vastaan ja ohituksen jälkeen koin niinsanotun “runners high”-fiiliksen. Loppu pari kilsaa tultiin liukkaasti ja maalisuoralla annoin kaikkeni. Kello pysähtyi hieman 2:06 päälle, oma ennätys tuli tehtyä ja olin kilpailuun erittäin tyytyväinen. Viron reissun jälkeen oli enää muutama viikko jäljellä Tahkon täysmatkan kilpailuun ja seuraavat kaksi viikkoa laskin harjoittelussa intensiteetin alas ja nostin harjoitusmäärät ylös, oli pakko totutella pitkään matkaan vauhdin sijasta.

Tahkon haastava reitti – ja Suomen mestaruus

Tahkolle lähtiessäni, tiesin että reitti tulee olemaan haastava ja keliolosuhteet vielä omalta osaltaan hankaloittamassa reissua. Tavoitteena itselläni oli maaliinpääsy, täydenmatkan kisa on niin raaka ja rankka, ettei ensimmäisellä kerralla kannata asettaa sen suurempia tavoitteita. Täydellä matkalla siis uidaan 3,8 km, pyöräillään 180 km ja päälle juostaan loppuverryttelynä maraton. Kilpailua ennen olin melko rauhallisilla mielillä, noin tuntia ennen kilpailua alkoi kuitenkin pieni jännitys, joka omalta osaltaan on ihan tervettä.

Lähtö tapahtui vedestä “massastarttina” ja pääsin melko nopeasti kärkiporukkaan sisälle. Ensimmäisen uintikierroksen lopulla tunnistin vieressäni uivan kisaajan ja siitä tiesin, että vauhti on ihan kohtalaista. Toisen kierroksen loppupuolella fiilikseni oli hyvä ja päätin hieman kiristää tahtia, sain uitua porukasta irti ja puristettua pienen eron. Nousin vedestä noin kymmenentenä, olin tyytyväinen omaan uintivauhtiini. Pyöräreitti oli haastava mäkisen profiilinsa takia, kokonaisnousua reitille tuli yli 1400 metriä. Pyörä kulki hyvin ja jaloissa oli voimaa, puolivälissä vilkaisin kelloa ja totesin että alkuperäinen 10 tunnin haamuraja ei tule tänään alittumaan.

Pyörän kolmannella kierroksella oli pientä kissa-hiiri-leikkiä muutaman kanssa, juttelimme jossain ylämäessä ja he kehuivat kuinka jalat ovat hyvässä kunnossa puolimatkan kisalle, päässäni ajattelin huvittuneena että hyvin pysyy puolimatkan kaverien vauhdissa, vaikka itsellä on kaksinkertainen matka edessä. Pyörän päältä pois hypätessäni jalat olivat yllättävän freesit, juoksu lähti heti alusta kulkemaan halutulla tavalla.

Juoksu oli pyöräosuuden tapaan 4-kierroksinen ja ensimmäinen puolikas meni kohtalaisen kevyesti alle kahden tunnin. Jälkimmäisellä puolikkaalla mäkinen juoksuprofiili ja päivän pituus alkoivat painaa jaloissa, viimeinen kymppi meni vuorotellen kävellen ja juosten, maaliin oli päästävä. Viimeistä kertaa Tahkojärven ylittävää ponttoonisiltaa ylittäessäni tunteen tulivat pintaan ja iso mies tirautti muutaman kyyneleen, loppuaskeleet maalisuoralle ja kädet pystyy, oman ikäluokan Suomenmestaruus oli voitettu! Kilpailu oli kokemuksena huikea ja muutama päivä meni palautuessa tietysti Biocaren tuotteita napostellen ja pää oli myös melko tyhjä.

Tekstiä tässä kirjoitellessani viimeiset viikot ovat menneet satunnaisesti harjoitellen, töitä tehden ja panostaen asioihin, joihin en ole kilpailukaudella voinut panostaa, mukavaa vaihtelua. Parin viikon päästä vaihtuu maisemat Englannin rannikolle, maisteriopinnot alkavat isolla saarella. Kausi 2018 oli tähänastisen urani ehdottomasti paras, suuri kiitos siitä kuuluu taustajoukoilleni ja yhteistyökumppaneilleni, ilman niitä tämä olisi aika paljon vaikeampaa.