Osa 4.

Mikä on, kun ei paino putoa?

Moi,
Kerroin aiemmin, että tässä omassa liikuntaan aktivoitumisessa ei painonpudotus ole itseisarvo.
Kohtahan siitä näyttää sellainen tulevan… Vaaka näytti 92Kg Ei se sitä ole edelleenkään, mutta kun näyttää, että näin omakohtaisesti pääsen elämään juuri samoja asioita ja haasteita kuin joskus olen valmentajan roolissakin päässyt ohjaamaan. Eli kehitys ei jatkunutkaan automaationa siihen suuntaan, johon sen oli tarkoitus.

Viimeisen viikon perusteella löytyy paljon hyvääkin, vaikka oikeastaan takapakkia on tullut joka suunnasta. Aloitetaan taas positiivisista asioista. Keksin kolme eri aihetta blogiteksteiksi, joiden uskon sopivan tänne. 1. Maalaisjärjen matematiikka painonpudotuksessa. Teorian helppous ja käytännön kurjuus samassa paketissa.
2. Palautumisen tärkeys ja usein vähemmän on enemmän.
3. Ylikunto ei ole ainoastaan urheilijoiden piina.

Aiheet voivat tuntua sekä dramaattisilta, että juhlallisilta, mutta pyrin kirjoittamaan niistä lyhyesti ja soveltaen käytäntöä unohtamatta kuitenkaan opittua tietoa.

Painonpudotus on toistaiseksi onnistunut siis huomaamatta ja oikeastaan mitään muuttamatta. Ni Olen lisännyt ruokavaliooni 8-12 tablettia BioCare Bodyproteiinia ja BioCare lohiöljyä. No nyt siis paino ei ole pudonnut, vaan oikeastaan noussut. Tähän löytyy erittäin selkeä selitys ja siihen pureudun tuossa 1. Maalaisjärjen matematiikka painonpudotuksessa tekstissä.
Palautumisen tärkeys aiheeksi tuli mieleeni, kun alku viikko meni kiireissä ja muissa syissä, joiden vuoksi liikunta jäi harrastamatta ja loppuviikon päälle puski orastava flunssa kurkkukipuineen. Sunnuntaina olin jo päättänyt mennä pelaamaan jääkiekkoa, mutta uskoisin, että järki voitti ja jätin välistä. Sairaana liikunnan harrastamisesta on huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä ja siksi palautuminen myös tässä mielessä on tärkeää. En ole lähelläkään “ylikuntotilaa”, mutta kun sellainen on myös joskus tullut koettua, niin kirjoitan siitäkin hieman.

Nyt on flunssa kukistettu kokonaan ja kohti pirteää syksyä,

Terveisin,

Jarno