Osa 5.

1. Maalaisjärjen matematiikka painonpudotuksessa. Teorian helppous ja käytännön kurjuus samassa paketissa. Syö vähemmän kuin kulutat.
Niin minähän päätin, että aktivoidun liikunnan harrastamisen osalta ja samalla kun aloitin itse syömään myös BioCaren palkittua painonhallintatuotetta Bodyproteiinia, niin vaivihkaa myös pudotan painoani noin 3-5 kiloa ja joka tapauksessa alle 90 kiloon. Miksi se sitten ei ole jo pudonnut? Tai on joo hieman, mutta ei tasoon, jota tavoittelen ja sitten tullaan vielä mielestäni tärkeämpään kysymykseen. Haluanko pudottaa painoani hetkellisesti dieetin perusteella vai pyrkiä tekemään pysyvämpiä ratkaisuja kohti elämäntapamuutosta?

Minulla kyseessä ei muutoin ole radikaali elämäntapamuutos kuin, että haluan harrastaa aktiivisesti liikuntaa useampana päivänä viikossa. Tunnen olevani mukavampi ihminen.

Nyt takaisin syihin ja selityksiin. Edellisellä viikolla minulla siis oli orastava flunssa ja sen vuoksi koin, että on parempi jättää liikunta väliin ja varmistua parannellen. En ole muutoinkaan tietoisesti muuttanut ruokavaliotani ja mukaan on mahtunut niin kotiruokaa kuin pikaruokaa. Kokeilin myös puhelin applikaatiota ruokavalion tarkkailuun ja löysinkin melko hyvän, mutta en kuitenkaan jaksanut sitä kautta seurata ruokailuja. Se miksi lukema vaa-alla oli aiempaa suurempi, selittynee loogisesti. Esimerkiksi Automatkalla Turusta-Lahteen onnistuin helposti syömään 200g suklaakonvehteja sisältäen 1030kcal energiaa. Tämähän oli tietenkin vain välipala ja ajanvietettä. Sinällään asia ei todellisuudessa ole kovinkaan paha ja radikaali. Suklaat olivat vielä oikein hyviä. Tuo reilu 1000kcal on minun perusaineenvaihduntaan ja kulutukseen nähden puolet yhden vuorokauden tarpeesta ja vielä tarpeettomia sokereita. Viikonloppuna kauhoin reilu puoli kiloa irtokarkkeja, kun kerran ne tuli ostettua, niin pitihän ne myös saman tien syödäkin. Harvoin on jäänyt kaupasta ostetut herkut syömättä eli päättäväisyys on tärkeää useita kertoja päivässä. Elämäntapamuutoksessa tai painonpudotuksessa päätös terveellisestä valinnasta pitää tehdä yhä uudestaan ja uudestaan. Toisaalta pitkällä aikavälillä niin sanottu ”ratkeaminen” ei ole haitallista, eikä sellaista pidä jäädä murehtimaan. Elämästä pitää myös nauttia. Siksi en edelleenkään näe tätä omaa muutosta kovinkaan suurena. Toisille sopii hyvin tarkkaan mietitty ruokavalio ja jopa ravintoaineiden punnitseminen, mutta henkilökohtaisesti en jaksa noin pitkälle asiassa mennä, että laskisin kaloreita. Jatkossa pyrin vähentämään herkkujen määrää (En aio edelleenkään jättää kokonaan pois). Olutta ei olekaan tullut lähiaikoina nautittua, mutta siinä on yksi merkittävästi kaloreita tuova elementti, jonka pois jättämällä voi kulutus muuttua suuremmaksi kuin energian saanti. Mahdollisesti jatkossa tulen hieman vähentämään hiilihydraattien saantia suoraan herkuista ja ehkä jopa vähentämään vaalean leivän yms. Syöntiä. Bodyproteeiini pitää puolestaan huolen riittävästä valkuaisainemäärästä.

Osa. 6 Ei ole selityksiä, mutta ei oikeastaan tuloksiakaan.
Kirjoittelen tätä muistin varaisesti 21.12.16 ja tuohon osa. 5 kirjoitukseen tuli 4 viikkoa lisää tyhjäkäyntiä.
Tähän koko aktivoitumiseen näytti tulleen jotenkin laiska vaihe. Sairastelu meni ohi, mutta aktiivisuus tai sen lisääminen ei siitä huolimatta ole onnistunut. Eikä siihen tunnu oikein löytyvän myöskään mitään todellista syytä. Samalla olen laiminlyönyt tuotteiden syönnin lähes kokonaan. Satunnaisesti olen ottanut tabletit, mutta kovin huonosti. En ole siis onnistunut tavoitteessani selkeään liikunnallisen aktiivisuuden lisäämiseen. Onneksi olen satunnaisesti liikkunut, mutta varsinaisesta muutoksesta ei voi puhua. Tavoite sen osalta jatkuu keväällä, sillä eihän pienet takaiskut voi hyvää tavoitetta muuttaa.

Painonpudotuksen osalta pääsin vedonlyönnin lukemaan 17.12 eli juuri ja juuri 89,9kg kun tavoitteena oli ennen joulua painaa alle 90kg. Viimeisen viikon aikana tuo lukema putosi reilun 1,5kg ihan vain vähentämällä herkkuja ja ruokailuja yleensä. Tässä välissä muistin myös syödä bodyproteiinia. Tavoite itsellä ei kuitenkaan ollut hetkellisesti pudottaa painoa tuohon lukemaan. Tämän olisi pystynyt tekemään vaikka kunnon hikijumpalla tai saunomalla kuten kamppailu-urheilijoilla on valmistautuessaan puntarille tapana. No tuota ei tarvinnut tehdä, mutta missään mielessä en koe onnistuneeni, sillä ruokavalion muutoksen tai herkkujen vähentämisen osalta jäi parantamisen varaa merkittävästi ja siitä tulen keväällä jatkamaan. Joulu luultavasti tuo pari kiloa lisää tuohon vyötärölle ja aion nauttia jouluruuista hyvällä omalla tunnolla.

Ensin vuonna pyrin useampana päivänä vähintäänkin kuluttamaan yhtä paljon energiaa kuin syömään , mutta pääasia olisi tuon liikunnan lisääminen edelleen.

Hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2017 toivottaen,

Jarno