Kuva: Mintra Nukki

Daniel Forsbergin, 26, kamppailuhistoria alkoi taekwondosta. Eräässä ottelussa hän löi vastustajaa paljaalla nyrkillä naamaan. Lajissa sai lyödä rintapanssariin, mutta jotenkin isku osui vahingossa naamaan, ja tämä alkoi itkeä. Sitten odotettiin viisi minuuttia, että vastustaja sai rauhoitettua itsensä. Sen jälkeen jatkettiin ottelua. Silloin Forsberg ajatteli, että laji on typerä, miksei siinä saanut kunnolla otella, ja vetää turpaan.

Ala-asteella Forsberg kävi säännöllisesti taekwondossa isänsä kanssa, ja vähän kilpaillakin. Varhaismurroisässä hän sai pahan aknen ja niin voimakkaat lääkkeet, että kaikki nivelet hajosivat, eikä hän pystynyt liikkumaan. Seiskaluokka meni kokonaan niin, ettei Forsberg pystynyt liikuntatunneilla tekemään mitään. Käveleminen sattui, polvet ja nilkat olivat niin kipeät. Hän oli pitkään liikkumatta ja tekemättä mitään, ja meni niin huonoon kuntoon, ettei vaan kestänyt itseään fyysisesti, eikä sitä kautta henkisestikään. Hän alkoi voida pahoin omasta fyysisestä kunnostaan, ja ajatteli, että nyt pitää keksiä joku juttu. Ja jostain internetin syövereistä pomppasi esiin thainyrkkeily, ja Forsberg mietti, että se voisi olla siisti juttu. Laji näytti riittävän rajulta kamppailemiselta.

– Thainyrkkeilyssä on paljon enemmän tekniikkaa käytössä ja sen luonnekin on sellainen, että vaikka se on urheilua, niin se on vähän likaisempaa peliä. Se ei ole sitä tarkoituksella, mutta se ei haittaa, jos siellä sitä on. Saa olla röyhkeä toista kohtaan, ja molemmat tietää sen pelin hengen, eikä siinä tule paha mieli, jos toinen potkaisee sua selkään tai lyö takaraivoon. Sitten vaan vedetään samalla mitalla takaisin. Se on se juttu, joka siinä eniten viehättää. Ihmisellä pitää olla jotain juttuja, mistä se tykkää ja tulee hyvä fiilis ja sitä kautta ajattelee itsestään hyviä asioita, Forsberg analysoi.

Thainyrkkeilyssä on alussa paljon hyötyä, jos on hyvässä kunnossa ja omaa raakaa voimaa. Joku voi olla tosi huono kunnoltaan tai tekniikaltaan, mutta kamppailu on takaraivossa ja osaa antaa toiselle selkäsaunan luonnostaan. Sitten on ihmisiä, joilla on hyvä liikkuvuus ja taito tehdä kaikenlaisia liikkeitä, muttei ole kamppailun lahjaa tai taitoa.

– Pisimmälle thainyrkkeilyssä pääsee, kun hallitsee lajin, ja on kovassa kunnossa, on niin sanottu kamppailijasielu, toteaa Forsberg.

Laji on paljon kiinni myös henkisistä asioista.

– Sun pitää uskoa, että sä voitat, pitää uskoa että oot parempi kuin toinen. Voit olla vaikka kuinka taitava ja kovassa kunnossa, mutta jos et ajattele, että voitat sen toisen, niin et voita. Ajatuksen pitää tulla takaraivosta asti, että aiot voittaa. Jos vastustajalla on henkinen yliote, niin periaatteessa se kävelee sun yli myös fyysisesti.

Forsbergin elämä on yhtä asioiden järjestämistä. Treenien ja otteluiden lisäksi aika kuluu koulussa (amk:ssa ensihoitajakoulutus), töissä (ensihoitajana ambulanssissa ja välillä portsarina), kahden lapsen (1,5- ja 6-vuotiaat) sekä tyttöystävän kanssa.

– Kompromisseja täytyy ajankäytön kanssa tehdä, mutta olen priorisoinut treenit, koska tiedän voivani hyvin silloin, kun pääsen käymään treenisalilla mahdollisimman paljon. Ja silloin kaikki muukin sujuu paremmin. Jos en pääse käymään salilla ja tekemään omaa lempijuttua, kaikki muukin keskittyminen on tosi huonoa, eikä nappaa tehdä mitään. Välillä turhauttaa, kun ollut koulua ja töitä eikä ole pystynyt täysillä panostamaan treeneihin. Ei sitä pysty kauheen kauniisti sanomaan kuinka pahalta se tuntuu ja syö mieltä. Kun haluais olla kaikista paras, treeneissäkin.

Forsberg myöntää syömistensä vaihtelevan välillä paljonkin. Puheessa vilahtelevat sanat ”kebu”, ”Mäkkäri” ja ”kunnon ravintolan liian pienet annokset”. Mies myöntää olevansa persoonaltaan ”adhd-ihminen”, jonka toiminta heijastuu myös syömiseen. Parhaimmillaan hän syö tosi hyvin ja tosi oikein, jolloin vaikutuksen näkee suorituksesta. Suosikkiruoka on tyttöystävän kokkaama. Tämän laittamasta ruuasta hän ajattelee aina, että juuri se on parasta ruokaa ikinä.

– On hirveän iso apu, että BioCare lähti mukaan tukemaan ravintoketjuani. Arvostan tuotteiden tuoreutta, ja sitä, että pysyn terveenä niiden ansiosta. Näin ollen pystyn treenaamaan parhaalla mahdollisella tavalla. Lohiproteiinin aloitettuani olen palautunut treeneistä paremmin, paikat ovat olleet vähemmän jumissa, ja olen ollut tyytyväinen fyysiseen kehitykseeni.

Jokaisen urheilijan kohdalla kiinnostaa, millaisia tavoitteita hänellä on. Daniel Forsberg ei ole tässä kohtaa poikkeus.

– Maailmanmestaruutta en ole voittanut, se on ollut koko ajan tavoitteena. Ja myös se, että sen voittaa uudestaan ja uudestaan, ettei vaan et oon kerran voittanut ja nyt voin heittää hanskat tiskiin ja ruveta löhöilemään. Tulis semmonen, et pystyis pidempään dominoimaan omaa sarjaa, se olis kyl hienoa, siitä haaveilen.

Suomeen Forsberg kaipaa lisää harrastajia thainyrkkeilyn pariin. Hän kertoo, ettei kilpailemisen tarvitse olla se juttu. Laji sopii kaikenkuntoisille, siinä kehittyy koko ajan ja kunto ja tekniikka kasvavat; se on palkitsevaa.

– Moni ehkä jättää kamppailu-urheilun, kun ajattelee, et siinä joutuu kilpailemaan ja moni ajattelee et mielummin pelaa yksin tennistä seinää vasten. Kamppailuseuroissa on kuitenkin hyvä yhteishenki, samanhenkisiä mutta erilaisia tyyppejä, ja ne tukee ihmisen hyvinvointia henkisesti ja fyysisesti. Se on sosiaalista puuhaa.